Kyl mä vallan jaksan ihmettel ja kummastel näit nykysi työllistymispalvelui nii mahottomast

Rohkaistuin etsimään ratkaisuja

Olen käynyt vuosien varrella erilaisissa keskusteluissa, selvityksissä ja palveluissa työllistymisen kuin kuntoutuksen tiimoilta. Tuloksena usean erikoislääkärin ja hoitohenkilöstön lausunnot työkyvyttömyydestä. Jouduin poistumaan työelämästä kipujen vuoksi 2011 ja jouduin pohtimaan vakavasti tilannettani työelämässä. Toimin farmasian asiantuntijana – pääsääntöisesti asiakaslähtöisessä lääkeinformoinnissa. Ammatillisesti sain erittäin positiivista palautetta asiakkailta, kuin työnantajilta sekä kollegoilta ja lisäksi olin turhankin paljon positiivissa lehtikirjoituksissa asiakkaiden johdosta ympäri maata. Elämä oli ulkoisesti mallillaan ja taloudellisesti olin erittäin vakavarainen sekä hyvätuloinen. Liikeradat olivat vuosikymmenten aikana muotoutuneet sellaisiksi, että pystyin pääsääntöisesti liikkumaan siten, ettei kukaan yleensä aavistanut jatkuvista kivuistani. Taustalla jylläsi kuitenkin kolme vuosikymmentä jäytänyt selkärankareuma muine seurannaisvaikutuksineen aiheuttaen lopulta niin kovaa kipua, etten enää kyennyt ajattelemaan selkeästi, vaan ainoastaan kipua, joka täytti mieleni kokonaan. Vaikka olin sairastanut reumaa vuosikymmeniä, oli se diagnosoitu vasta 2008.

Sain Kelalta soiton keväällä 2017, jossa minulle tarjottiin vapaaehtoista kuntoutusta ja työkokeilua Katja Noponen Oy:n ja keskussairaalan toimesta. Otin tarjouksen mielelläni vastaan, vaikkakin niin firma kuin toimintatavat olivat tuntemattomia. Ajattelin että parempi katsoa kuin katua ja toivoa, että saisin lopulta myös lausunnon työkyvystäni byrokratian väkipyörään. Olin jo tässä vaiheessa ollut pitkään sairaslomalla ja välillä kuntoutuksessa. Vielä tässä vaiheessa en tiennyt osuvani kultasuoneen.

 

Kuntoutusjakso selkeytti ajatukseni

Rehellisyyden nimissä mennessäni Katja Noponen Oy:n kuntoutukseen – eivät odotukseni olleet kovinkaan suuret. Mieleni kuitenkin muuttui muutamassa päivässä täysin kohdatessani valmentajani Ullan ja Aten – tuntui kuin olisin saanut elämän lottovoiton. Jos olisin uskovainen niin olisiko tämä ollut pala taivasta kahden maanpäällisen enkelin kera? Ehkä, ehkä ei – ken tietää? Luulin myös tietäväni ja ymmärtäväni oman tilanteeni ja mahdollisuuteni täysin. Ammattialani on kapea ja sairauden aiheuttamista rajoituksista johtuen ala on suljettu valitettavasti pois kokonaan. Vanhan kaupallisen alan koulutuksen lisäksi, omasin myös jonkin verran muuta yleistä yliopisto- ja korkeakoulutusta, joita olin opiskellut lisätietämyksen ja ajassa pysymisen vuoksi. Atte ja Ulla kartoittivat osaamiseni, mielenkiintoni kuin sairauteni kaikkine rajoituksineen. Kuntoutusjakso selkeytti ajatukseni, jonka jälkeen olen hyväksynyt faktat sekä saanut sisäisen rauhan itselleni, jota en edes osannut, saati tiennyt kaipaavani!

 

 

Vastaanotto oli lämmin, rento ja mieluisa.

Koko toiminta Noposella tapahtui omilla ehdoillani kokonaisuudessaan ja se ilmapiiri, ymmärrys ja osaaminen oli ja on loistavaa. Toki taustalla on selkeä runko, jota toteutetaan ja muokataan yksilöllisesti sopivaksi. Palvelusta ja osaamisesta voin silti sanoa vain positiivista – tunsin olevani ihminen, tärkeä ja osa yhteiskuntaa. Tietotaito, vastaanotto, työilmapiiri ja työnteko olivat erittäin mieluisia. Ilmapiiri oli luova ja rento, jossa ilmoille heiteltiin kaikenlaisia potentiaalisia ajatuksia mahdollisesta työharjoittelusta. Terveydentilani ja rajoitteeni huomioitiin erittäin kattavasti ja kiitettävästi! Ei tarvinnut istua jäykästi tuolilla – olin välillä kyljelläni lattialla ja mitä erilaisimmissa asennoissa, jotka palvelivat parhaiten itseäni ja minimoivat kipuni. Kaikki lähti siitä mitä itse voisin ja haluaisin tehdä. Tunsin ja tiesin heti olevani oikeassa paikassa – harmittelin vain mielessäni, että miksi ei tätä ole voitu tarjota minulle jo vuosia sitten.

 

Kaikesta paistoi selkeä välittäminen

Työkokeilussa minua käytiin seuraamassa säännöllisesti joka viikko. Toiminnasta välittyi asiakkaan parhaaksi toimiminen sekä elämänlaadun parantaminen potentiaalisen työmahdollisuuden kera. Töissä olen itseni pahin vihollinen – perfektionismi ja ajattelumalli että se tehdään mitä on sovittu ja niin hyvin kuin mahdollista sekä aina loppuun asti. Tähän kiinnitettiin erityistä huomiota. Tauotukset, työajat, työasennot, ruokailu kuin kahvipaussit varmistettiin henkilökunnalta ja seurattiin muutenkin toimintaani kokonaisvaltaisesti. Työaikaa jouduttiin muokkaamaan useaan otteeseen ja sairaslomaakin pitämään, mutta voin sanoa, että työkokeilu saatiin kunnialla läpi ja en olisi selvinnyt siitä ilman Attea ja Ullaa!

 

Kattavasta alkukartoituksesta villeimpiin ideoihin

Katja Noponen Oy:n palvelu olisi suotava kaikille työikäisille – niin erilaisista rajoitteista tai sairauksista kärsiville kuin nuorille, jotka eivät ole keksineet paikkaa yhteiskunnassa sekä syrjäytyneille. Ilmapiiri on leppoisa ja tunnelma on välittävä, mutta samalla määrätietoinen ja erittäin asiantunteva. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kyse olisi kuntouttavasta toiminnasta – töitä tehdään joka päivä, mutta ilmapiiri saa sen tuntumaan helpolta. Palvelussa haetaan selkeästi asiakkaan etua kokonaisvaltaisesti! Alkukartoituksessa selvittiin erittäin kattavasti terveydelliset seikat, koulutukset ja kiinnostavat asiat kuin toiveet tai ajatukset tulevaisuudelle. Ilmoille heitellään mitä villimpiä ajatuksia, joista lähdetään asiakaspohjalta katsomaan sopivaa suuntaa ja linjausta kuntoutusajalle. Aten ja Ullan kaltaiset ihmiset äärimmäisen kattavalla tietotaidollaan ja osaamisellaan eliittiin, johon jokaisella tulisi olla tarvittaessa oikeus osallistua!

 

Olkoon elämäntilanteesi minkälainen hyvänsä

Omalta osaltani voin sanoa, että kuntoutus oli tarpeellinen ja erinomaisen kiitettävä kaikin puolin. Olkoonkin teillä, vaikka millainen elämäntilanne: fyysinen tai psyykkinen haitta, sairaus, syrjäytyneisyys tai vastaava suosittelen Katja Noponen Oy:n palveluita ensimmäiseksi askeleeksi kaikenikäisille. Tässä ei tarvitse pelätä: kerrot sen mitä haluat itsestäsi – muu sujuu itsestään!